Tiistaina oli taas meidän viikoittainen ohjattu aksaharjoitus. Meitin koutsi Katja oli jo edellisenä iltana ilmoittanut et kyseessä on kisanomaiset treenit ja meikäläisen ensireaktio oli että voihan pas...a. Kuten voitte varmaan tuosta reaktiosta päätelläkin niin en siis ole kovin suuri kisanomaisten treenien fani...siitäkään huolimatta että tiedän niiden olevan hyödyllisiä.
Mutta sitten itse treeniin..Treenissä oli yhteensä 3 eri rataa ja niistä eka suoritettiin pareittain siten että parin yhteenlaskettu virhepistemäärä sai olla 20. Hommahan ei mennyt sit ihan putkeen ja me hyllytetiin jo esteelle 3. Toisella radalla piti pystyä arvioimaan mihin saakka radan saa suoritettua nollana ja minähän veikkasin estettä 8 koska sen jälkeen oli tulossa varsin mielenkiintoinen "putkihärdelli". Mut eipä sitten päästy ihan sinne saakka kun homma kaatui jo esteelle 7 ja sen jälkeen seuraavan noin 8 esteen aikana ennätimme tehdä sen 6-7 hylkyä. Eli vähän jäi vielä suoritukseen hiottavaa. Viimeisellä radalla piti sitten pystyä tekemään vain se nollarata... mut mepä hyllytettiin jo esteelle 4. Tuo kohta oli kyllä meille vaikea ja melkein jo arvasinkin et homma kaatuu siihen. Muutoin toi vikarata oli kyllä noista kaikista epätoivoisista räpellyksistä se paras.
Kotimatkalla tunnelma hipoi sitten jo osittain sitä niin kutsutta ranteet auki -fiilistä. Kotiin päästyäni ja aikani itsesäälissä rämmittyäni totesin kuitenkin et oma moka. Vaikka Pyry onkin ns. helppo ohjattava niin kyllä sitä pitää kuitenkin ohjata eikä vaan itse juosta koiran edellä ja olettaa et kyllä se sieltä tulee. Tai siis tuleehan se mutta rata ei ehkä vastaa ihan sitä ohjaajan suunnitelmaa..
En sitten tiedä mistä se johtui mutta en saanut noihin treeneihin sitä oikeaa tekemisen fiilistä. Normaaleihin harjoituksiin verrattuna ohjaus ei ollut yhtä rentoa ja toisaalta fiilis ei kuitenkaan ollut yhtä jännittynyt kuin kisoissa... eli ohjaus jäi johonkin noiden tuttujen tuntemusten välimaastoon ja tässä tapauksessa huonoin seurauksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti