maanantai 14. toukokuuta 2012

Vapauden riemuja



Eli sehän tarkoittaa että kaverukset pääsivät jälleen parin viikon tauon jälkeen viettämään koirien laatuaikaa mökillä. Kumpikin päivä aloitettiin kunnon metsälenkillä ja tämän jälkeen ohjalmaan sisältyi vapaavalintaisesti joko vedessä peuhaamista, kuoppien kaivelua, kalojen katselua, syömistä ja vain auringosta nauttimista nurmella tai terassilla maaten.... Kertokoon kuvat loput =)

Pyry kahlailee
Ja Ainusta kahlailu oli ajanhukkaa.. varsinkin kun piti metsästää pikku kiviä.


Pyry katselee josko kaloja olisi jo liikkeellä...




PyryPetteri

AinuVainu
Jottei viinloppu olisi mennyt vain lystiä pitäen niin käytiin sitten sunnuntaina Kaisan ja Ellan kanssa treenamassa vähän aksaakin. Aluksi tehtiin avoimia keppikulmia ja onhan se vaan uskottava, että ei se Pyrteli niitä kovin itsenäisesti osaa vielä hakea. Eli noita keppien aloituksia pitäisi muistaa harjoitella vaikka pääsääntöisesti ennätänkin aina viemään Pyryn oikeaan väliin. Keinulla jatkettiin tiistain treenissä aloitettua harjoitusta eli ensin tehtiin yksittäisenä päähän juoksua ja sitten erikseen tuota alastuloa. Tuossa päähän juoksussa ongelmana on vauhdin puute eli Pyrylle ei tahdo saada sellaista vauhtia että koiruus ennättäisi juosta keinun päähän ennen kuin se laskeutuu. Olenpa joskus jo miettinyt että mahtaakohan Pyryn perusluonne olla sellainen, että sitä ei vaan saa juoksemaan kohti "tyhjyyttä" tuhatta ja sataa... Pyry kun on kuitenkin luonteeltaan harkitsevainen ja vähän varmanpäälle pelaaja. Mutta ei nyt vielä luovuteta vaan katsotaan mitä tuleman pitää. Tuo toinen osio eli että Pyry hyppää itse ylhäällä olevalle keinun alastulolle ja tämän jälkeen keinu lasketaan vapaasti alas toimi taas hyvin. Eli Pyry hyppäsi toistamiseen innoissaan keinulle ja kun keinu pamahti maahan niin lähti vauhdilla pallon perään. Ja jotta treeni ei olisi mennyt vain hankalien asioiden harjoitteluun niin väliin ja loppuun tehtiin sitten mukavaa ja helppoa vauhtirallia runsaalla palkalla. Ja mukavaa oli =)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti